logo
Open Close

Kokki­kartanolla tiedetään, mistä suomalaiset pitävät

10.8.2021

Jos joskus iskelmäartistia on kutsuttu suomalaisten tuntojen tulkiksi, Kokkikartano voisi kantaa samaa titteliä ruoista puhuttaessa.

–Teemme niitä ruokia, joita suomalaiset haluavat ja kysyvät, tiivistää Kokkikartanon toimitusjohtaja Tommy Snellman.

Toiminta-ajatuksena on antaa ihmisille mahdollisuus parempaan

Valmisruoilla on aina ollut sijansa suomalaisessa arjessa. Kokkikartano on tullut tunnetuksi hyvänmakuisista ja laadukkaista raaka-aineista tehdyistä laatikoista ja kiusauksista.  Moni saattaa yllättyä huomatessaan miten monipuolinen kattaus erilaisia valmisruokia Kokkikartanon nimen alta nykyään löytyy: laatikoita ja kiusauksia, mutta myös keittoja, puuroja, annosaterioita ja hampurilaisia. Kaikkia yhdistää sama periaate – hyvältä pitää maistua.

Vaikka tuotevalikoima on kasvanut, kahdesta asiasta ei Kokkikartanolla luovuta:

–Hyvänmakuisen ruoan valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta joskus sen eteen täytyy nähdä enemmän vaivaa. Jos pitää valita ylimääräisen työvaiheen tai maun välillä, maku menee aina edelle, kertoo Tommy Snellman.

Esimerkiksi hän nostaa yhden suomalaisen klassikkoruoan, Janssonin kiusauksen, johon paistettu sipuli antaa aivan erilaisen makuelämyksen kuin raaka sipuli. Vaikka se tuo yhden työvaiheen lisää, maun vuoksi sekin tehdään.

Toinen asia on korkea kotimaisuusaste. – Kaikki pääraaka-aineemme tulevat kotimaisilta tiloilta ja tuottajilta. Kotimaisuusaste on 84–86 % ja olisi varmasti vieläkin enemmän, jos Suomessa viljeltäisiin muun muassa ananasta, hymähtää Snellman.

Kotoiluvuosi nosti markkinaosuutta ja toi uusia käyttäjiä

Kokkikartano-tuotteilla on noin viidenneksen osuus Suomen valmisruokamarkkinasta. Osuus on kasvanut joka vuosi ja niin on käynyt kuluneena poikkeusvuotenakin.

–Kun monessa kodissa ollaan tänä poikkeuksellisena aikana oltu yhtä aikaa sekä töissä että koulussa, on selvää, että erityisesti lounasaikaan ei aikaa ja energiaa ole käytettäväksi ruoanlaittoon, kertoo Snellman ja jatkaa, että arkena korostuvat erityisesti maku, terveellisyys, helppous ja kotimaisuus, kun viikonloppuisin näiden rinnalle nousevat herkuttelu ja tuoreus.

Uusia käyttäjiä on tullut myös isoista perheistä ja uusioperheistä, joissa yksi ja yhteinen ruoka ei ruokarajoitteiden vuoksi välttämättä sovi kaikille.  

Menestyksen syitä kysyttäessä Snellman vastaa miettimättä:

–Ihmisille on yhä merkityksellisempää tietää, mitä he syövät. Me teemme ruokia aivan kuten kodeissakin, tosin tietenkin hieman isompia määriä kerralla. Emme lisää ruokiin mitään ylimääräistä ja olemme tarkkoja raaka-aineista, niiden kotimaisuudesta ja laadusta.

Vaikka tuotteiden määrä on noussut, kasvu tulee perusruoista, laatikoista ja kiusauksista.

 –Yksinkertaiset ruoat voi tehdä hyvin. Se, että keitämme kastikepohjaa yön yli, antaa vain niin paljon paremman maun ruokiin, että se maksaa vaivan, jatkaa Snellman.

Vastuullisuus merkitsee myös odotusten lunastamista

Vastuullisuus näkyy Kokkikartanon tekemisissä monella tasolla. Yhtiö käyttää tuotannossa biokaasua ja tuulivoimalla tuotettua sähköä ja hakee aktiivisesti uusia ratkaisuja pakkauksiin. Kokkikartanolle vastuullisuus merkitsee myös odotusten lunastamista.

–Saamme paljon palautetta asiakkailtamme ja kuuntelemme heitä herkällä korvalla. Vastuullisuus merkitsee meillä myös sitä, että meihin ja tuotteisiimme kohdistuvat odotukset tulee ylittää jokaisessa annoksessa. Henkilöstömme tekee joka päivä töitä sen eteen, että olisimme visiomme mukaisesti rehellisin, pidetyin ja maistuvin valmisruokayhtiö, kiteyttää toimitusjohtaja Tommy Snellman.

Artikkelin kirjoittaja Mikko Eskelinen on työskennellyt pitkään elintarvikkeiden mainonnan ja markkinoinnin parissa. Tällä hetkellä hän työskentelee strategina digitaaliseen markkinointiin erikoistuneessa Grapevine Media Oy:ssä.

Me Kokkikartanolla olemme mukana Suomalaisen ruoan päivä 2021 -kampanjassa. Nyt jos koskaan on syytä ostaa suomalaista – tutustu kampanjaan ja juhlista kanssamme Suomalaisen ruoan päivää!