logo
Open Close

Periaatteet

Haluamme antaa ihmisille mahdollisuuden parempaan.
Siis parempaan valmisruokaan, työntekijöillemme parempaan työpaikkaan,
kumppaneillemme parempaan yhteistyöhön ja kauppiaille parempaan asiakaspalveluun.
Meillä on kaksi intohimoa, joita haluamme vaalia:
ruoka ja ihmisten hyvinvointi.

Maku edellä

Hyvän valmisruoan tekeminen on melko yksinkertaista. Oikeastaan se on jopa yksinkertaisempaa kuin huonon tekeminen. Maistuvaa ruokaa on osattu tehdä suomalaisissa keittiöissä jo vuosikymmeniä, joten otetaan sieltä parhaat opit ja pistetään pakettiin.

Itse keitellyt liemet

Mitä makuasioihin tulee, niin meillä Kokkikartanolla niihin suhtaudutaan aika intohimolla. Nyt hurahdimme liemiin ja niiden makuihin. Jopa niin, että pistettiin oma liemitehdas pystyyn. Kun itse tekee, saa juuri niin hyvää kuin haluaa.

Kinkkukiusauksesta linssikeittoon-Näin Kokkikartanon tuotteet syntyvät

Kokkikartanon maistuvien ruokien takana ovat ammattitaitoiset tuotekehittäjät
ja laadukkaat raaka-aineet.

Green energy

Ei olla enää fossiileja. Käytämme nyt pelkästään uusiutuvaa energiaa sekä sähkössä että lämmityksessä. Se kun
vaan on oikein.

Kokkikartano suunnittelee pakkauksensa ympäristöä ajatellen

Kokkikartano säästää muovia 10 000 kiloa ja kartonkia 5 000 kiloa vuodessa uusilla pakkausratkaisuillaan. Eivätkä toimenpiteet tähän lopu.

Miljoonan puun talkoot

Me Kokkikartanolla haluamme ylpeästi pitää kotiseutuamme vireänä ja kauniina. Etenkin kun tässä tapauksessa ihmisten ilo on myös koko maapallon ilo. Siksi halusimme olla mukana miljoonan puun talkoissa.

Eettisyys ja laatu ovat Kokkikartanolla keskeisiä arvoja, joita se edellyttää myös yhteistyökumppaneiltaan

Kokkikartano käyttää 500 raaka-ainetta ja pakkausmateriaalia, jotka tulevat noin sadalta eri toimittajalta. Jokainen toimittaja, raaka-aine ja materiaali on arvioitu tarkoin laadun, ympäristön ja sosiaalisen vastuun kannalta.

Kokkikartanolta ylijäävä ruoka jaetaan apua tarvitseville

Kokkikartano lahjoittaa ruokaa tällä hetkellä kahdeksalle yhteistyökumppanille, joista uusin on ukrainalaispakolaisten avustuspiste Keravalla.

Uratarinat

Hyvien ruokien tekemiseen tarvitaan hyviä ihmisiä. Me kokkikartanolaiset tulemme erilaisista taustoista ja takanamme on monenlaisia mielenkiintoisia urapolkuja. Yhteistä meille on halu kehittyä ja kehittää.