logo
Open Close

Kokkikartano kolmin­kertaistaa varasto­tilansa – Uusi lähettämö on yrityksen historian suurin investointi

4.10.2022

Kokkikartanon ruokatehdas laajenee isosti uuden lähettämön myötä. Valmisruokien kasvanut myynti vaatii yhä suurempia tuotantomääriä, joille nykyiset varastotilat eivät enää riitä.

Uusi lähettämö on rakennuksen oikealla sivulla oleva korkea, tummanharmaa lisäsiipi.
Rakennus on korkeimmalta kohdaltaan 18 metriä korkea ja siinä on kolme kerrosta.

Kokkikartanon valmisruokien menekki on kasvanut viime vuosina rytinällä, eivätkä pienen keravalaisen ruokatehtaan omat tilat ole enää riittäneet tuotteiden varastointiin.

– Nykyinen varastokapasiteetti on täynnä. Olemme joutuneet jo pitkään turvautumaan ulkopuoliseen toimijaan, jolla osa tuotteistamme on keräilyssä ja varastoinnissa, kertoo hankkeen projektipäällikkö, Kokkikartanon tuotantojohtaja Tea Tilander.

Pian tuotteet kuitenkin kotiutuvat takaisin Kokkikartanon oman katon alle, kun tehdas saa uuden lähettämön käyttöönsä kesällä 2023. Hintaa lähettämölle tulee 15 miljoonaa euroa, mikä on Kokkikartanon historian suurin investointi.

– Kalliimmaksi tulisi laittaa kaikki tuotteet ulkopuoliseen keräilyyn. Vastaisuudessa ulkopuolista varastointiapua ei tarvita, Tea kertoo.

Lähettämössä Kokkikartanon valmisruoat varastoidaan, keräillään ja lähetetään kauppoihin.

Varastoon mahtuu ensimmäisessä vaiheessa 40 000 eineslaatikkoa eli kaksi kertaa enemmän kuin nykyiseen varastoon. Kokonaisuudessaan kapasiteetti on 60 000 eineslaatikkoa, mihin laajennetaan myöhemmin tarvittaessa. Laskelmien mukaan lähettämön pitäisi siis riittää Kokkikartanon tarpeisiin vuoteen 2030 saakka.

Nyt rakennuksessa on meneillään automaattisen varasto- ja keräilyjärjestelmän asentaminen, mikä tuo Kokkikartanon lähettämön nykyaikaan. Uudessa varastossa eineslaatikot nimittäin liikkuvat kuljettimilla, jotka vievät ja tuovat laatikot automaattisesti omille paikoilleen varastoon, keräilyyn ja takaisin.

Nykyisessä lähettämössä henkilökunta siirtää tuotteet paikasta toiseen pino tai lava kerrallaan rullakoiden, pumppukärryjen ja trukkien avulla. Työ lähettämössä siis kevenee ja muuttuu ergonomisemmaksi, kun raskaita työvaiheita siirtyy robotin hoidettavaksi ja työntekijän vastuulle jää ohjauspaneelin näppäily.

– Varasto on tosi tekninen. Lähettämöhenkilöstön työnkuva siis muuttuu jonkin verran, mutta ihmisiä tarvitaan edelleen, Tea toteaa.

Logistiikan asiantuntija Johannes Kaski ja projektipäällikkö Tea Tilander ovat iloisia siitä,
että rakentaminen on edennyt aikataulussa ja budjetissa.

Merkittävä etappi saavutettu

Kiinteistön valmistumista juhlittiin syyskuun lopussa harjakaisilla, johon osallistui Kokkikartanon omien työntekijöiden lisäksi rakentajia, asentajia, Keravan kaupungin edustajia sekä muita yhteistyökumppaneita.

– Halusimme tässä vaiheessa juhlistaa rakentajien hyvää työtä, sillä heidän osaltaan projekti on loppusuoralla. Samalla saimme päästää työntekijät katsomaan uusia tiloja, Tea kertoo.

Kokkikartanon lähettämön harjakaisia juhlittiin syyskuun lopussa.

Kunniavieraina harjakaisissa olivat myös Kokkikartanon perustajat Esa Heikkinen, Jaakko Jokinen ja Eini Jokinen. He kertovat seuranneensa Kokkikartanon kehitystä tyytyväisenä.

– Voi todeta, että tuli valittua oikea ostaja, Jaakko toteaa vuosina 2006 ja 2008 tehdyistä yrityskaupoista.

Uusi lähettämö tekee vaikutuksen suuruudellaan. Esa muistelee Kokkikartanon ensimmäisiä kuukausia, kun hän itse hoiti tuotteiden jakelun kauppoihin pakettiautolla.

– Siitä se lähti.

Serkukset Esa Heikkinen ja Jaakko Jokinen, sekä Jaakon vaimo Eini Jokinen perustivat Kokkikartanon vuonna 1999.
– Maailman tilanne on nyt levoton ja epävarma. On tärkeää, että me yrityksenä uskomme tulevaisuuteen ja jatkamme työtämme suunnitelmien mukaan, toimitusjohtaja Tommy Snellman totesi juhlapuheessaan.

Kokkikartanon uusi lähettämö

Pinta-ala: 2940m2

Budjetti: 15 miljoonaa euroa.

Valmistuu: Keväällä 2023.

Pääurakoitsija: Jyrak Oy

Automaatiojärjestelmä: SSI Schäfer

Varastonhallintajärjestelmä: Consafe Logistics Oy