logo
Open Close

Kinkku­kiusauk­ses­ta linssi­keittoon­ – Näin Kokki­kartanon tuotteet syntyvät

Kokkikartanon maistuvien ruokien takana ovat ammattitaitoiset tuotekehittäjät
ja laadukkaat raaka-aineet.

Päätuotekehittäjä Matti Tyrvänen sekä tuotekehittäjät Susanna Huhtala ja
Kai Syrjälä ovat suunnittelutyössä jo pitkällä ensi vuoden puolella. 

Kun Kokkikartanon uusi Gyros hampurilainen oli vielä alkutekijöissään, tuotekehittäjä Kai Syrjälä keksi kokeilla lihaa savustettuna. Se toi toivottua särmää makuun. Hampurilaisen kastike puolestaan on päätuotekehittäjä Matti Tyrväsen käsialaa.

Alkuvuoden uutuus, Naudanlihapata sai kaverikseen bataattimuusin tuotekehittäjä Susanna Huhtalan ehdotuksesta. Yhdistelmä osoittautui loistavaksi.

Tähän tyyliin Kokkikartanon viisihenkinen tuotekehitystiimi luo uusia reseptejä – keskustelemalla, maistelemalla ja testailemalla.

Matin, Susannan ja Kain lisäksi tiimiin kuuluu konsernin tuotekehitysjohtaja Kai Meyer.

Kokkikartanon periaate on tehdä ruokaa kuin kotona, ja maku edellä. Päätuotekehittäjänä ja pitkän linjan kokkikartanolaisena Matti kokee tehtäväkseen vartioida, ettei siitä lipsuta.

Hänellä on selkeä näkemys siitä, miksi Kinkkukiusaus ja Lohikiusaus ovat Kokkikartanon kaikkien aikojen suosikkituotteita: ne ovat hyvää perusruokaa laadukkaista raaka-aineista valmistettuna.

– Laadukkaat raaka-aineet ovat iso osa tekemistämme. Se ei ole pelkkää sanahelinää, hän toteaa.

Kuluttajien toiveita kuunnellen

Kokkikartanolta tulee uusia tuotteita kolmesti vuodessa: helmikuussa, toukokuussa ja syyskuussa. Valikoiman päivittämisen tarkoituksena on pitää tarjonta mielenkiintoisena.

– Tiettyjä klassikkotuotteita on oltava, mutta toisinaan aika ajaa ohi jostain tuotteesta. Joskus poistamme jonkun tuotteen kokonaan ja joskus teemme vain pieniä muutoksia esimerkiksi reseptiin, kertoo Kokkikartanon tuoteryhmä- ja brändipäällikkö Sanna Heikfolk.

Idea uuteen tuotteeseen tulee usein markkinoita ja kuluttajakäyttäytymistä tarkkailemalla. Sanna tuo näitä näkökulmia tuotekehityksen tietoon muun muassa kaupan kassakuittidatasta. Sen perusteella saa käsityksen, minkälaisia kuluttajia Kokkikartanon tuotteet tällä hetkellä kiinnostavat.

Myös ruokakeskustelujen ja trendien seuraaminen on tärkeää, mutta Sanna harkitsee aina tarkoin, mitkä ruokatrendit sopivat Kokkikartanolle.

– Emme esimerkiksi pyri olemaan vegaanin ykkösvaihtoehto. Uusi Bataatti-inkiväärikeitto on tehty maku edellä, minkä lisäksi se on vegaaninen. Lähtökohtana ei ole vegaanisuus, vaan aina maku, Sanna toteaa.

Kokkikartano on kyselytutkimusten mukaan kuluttajien eniten suosima valmisruokabrändi Suomessa. Se tarkoittaa, että yleisimpien valmisruokabrändien joukosta kuluttaja valitsisi mieluiten Kokkikartanon tuotteen.

– Tämän ykkösaseman pyrimme säilyttämään. Olemme pieni keravalainen ruokatehdas ja haluamme antaa ihmiselle mahdollisuuden parempaan valmisruokaan.

Kokkikartanon tuoteryhmä- ja brändipäällikkö Sanna Heikfolk
Kokkikartanon tuoteryhmä- ja brändipäällikkö Sanna Heikfolk ammentaa ideoita tuotekehitykseen ruokamarkkinaa ja kuluttajakäyttäytymistä tutkimalla.

Lisää makuja

Myös kauppojen valikoimavastaavat ovat esittäneet toiveen siitä, että valmisruokien makurepertuaari saisi olla nykyistä laajempi.

– Ihmiset haluavat ruokia, joissa on makua. Joskus se tarkoittaa, että lisäämme pippuria vähän reilummin tai käytämme itse keitettyä lientä, tai joskus molempia. Jos syö valmisruokia usein, riskinä on, että kaikki alkavat maistua vähän samalta. Erilaisia makuja saa siis olla enemmän, Sanna kertoo.

Bataatti-inkiväärikeiton lisäksi kuluttajien makumieltymyksiin vastaa Kokkikartanon uusi Kanakeitto thaimaalaisittain. Yhden hengen ateriat ovat olleet pitkään vahvassa kasvussa, mutta niihin kaivataan myös entistä isompia annoskokoja. Kanakeitto thaimaalaisittain on kolmas tuote Kokkikartanon 350 grammaisten keittojen sarjaan Lohikeiton ja Lihakeiton rinnalle.

Kokkikartanon Kanakeitto thaimaalaisittain 350g vastaa kuluttajien
mieltymyksiä sekä maultaan että kooltaan.

Tuotekehittäjät itse ovat tyytyväisiä etenkin viime vuonna lanseerattuun Mausteiseen linssikeittoon sekä patasarjaan kokonaisuudessaan.

– Koko patasarja oli uutta meillä ja se onnistui hienosti tuotteita, valmistusprosessia ja tv-mainoksia myöten, Susanna iloitsee.

Iso paletti pyöritettävänä

Uuden tuotteen tie ideasta kaupan hyllylle on pitkä ja monivaiheinen. Kokkailu ja maistelu ovat vain murto-osa tuotekehittäjän työtä.

Tuotekehitystiimin kalenterivastaava on Susanna, joka aikatauluttaa tiimin työt vähintään viisi viikkoa eteenpäin. Yhdenkin vaiheen, esimerkiksi raaka-aineen tilauksen tai tuotantotestin myöhästyminen heijastuisi koko ketjuun ja aiheuttaisi ongelmia.

Lopulta monivaiheisen tuotekehitysprosessin palkitsevin hetki on nähdä uusi tuote kaupan hyllyssä.

– Muistan, kun tein ensimmäisen keittoni Kokkikartanolle, ja kun eräänä päivänä lähdin töistä, tuli vastaan kuorma-auto, jonka kyljessä oli sen keiton mainos. Se oli sellainen vau-hetki, Susanna muistelee.

Kokkikartanon patasarjan uusin ateria on Naudanlihapata bataattimuusilla.
– Tässä tähtianis osoittautui tähtiainekseksi, Susanna kertoo.

Kokkikartanon tuotekehityskeittiössä eletään nyt jo pitkälti ensi vuotta. Uuden tuotteen tiedot on oltava valmiina noin viisi kuukautta ennen sen ilmestymistä kauppoihin.

– Ravintolassa tähtäin on ehkä muutaman tunnin päässä, kun taas tässä suunnittelemme jo koko ensi vuotta. Pohdittavaa on paljon, ja päätä joutuu käyttämään enemmän kuin käsiä, vertailee tiimin uusin jäsen, Kai Syrjälä.

Kai tuli Kokkikartanolle viime vuonna oltuaan 12 vuotta keittiöpäällikkönä eduskunnassa. Samalla ruoanlaiton mittasuhteet moninkertaistuivat.

– Ennen suunnittelin ruokailua noin 500 ihmiselle, nyt 50 000 ihmiselle.

Myös Matti muistaa hetket, jolloin hän siirtyi fine dining -ravintolasta henkilöstöravintolaan ja teki ensi kertaa 200 litraa kastiketta aiemman muutaman desin sijaan. Kokkikartanolla mittaluokat olivat vielä sitäkin suuremmat.

– Oli hauskaa nähdä, kun 300 kilon säkki sipulikuutiota tyhjennettiin pataan ja sitä alettiin freesaamaan.

Kokkikartanon Gyros hampurilaiselle on ominaista savun maku.
Se tulee savustetusta lihasta sekä savu-chilikastikkeesta.

Muutakin kuin maistelua

Tuotannon prosessin tunteminen on tärkeä osa tuotekehittäjien ammattitaitoa. Kokonaisuus on otettava huomioon alusta saakka ja tiivis yhteistyö muiden osastojen kanssa on tärkeää.

– On turha alkaa nysvätä jotain erikoista tuotetta, joka ei sitten olekaan mahdollista toteuttaa. Tässä täytyy tasapainoilla raaka-aineiden, kustannusten ja laitteiden kanssa, Matti kertoo.

Kun tuotekehittäjät ovat itse tyytyväisiä tuotteeseen, he testaavat sitä tuotantokeittiössä prosessikehittäjien ja tuotannon henkilökunnan kanssa. Testauksen ja maiston jälkeen reseptiä saatetaan säätää hieman.

Reseptin kertominen tuotekehityskeittiön muutaman hengen annoksesta tuotantokeittiön mittakaavaan ei nimittäin aina käy yks yhteen. Esimerkiksi mausteiden määrää täytyy usein hieman vähentää.

– Tässä hommassa kaikista ruuista ei tarvitse itse pitää, mutta niitä pitää kyetä arvioimaan ammattimaisesti, Matti huomauttaa.

On vaikea ennustaa, mikä tuote menestyy ja mikä ei. Matti muistaa olleensa hieman epävarma Pekonipastasta, josta tulikin myyntitykki sen tultua kauppoihin helmikuussa 2020.

Aikoinaan jotkut olivat skeptisiä Matin tekemän Paneroitu kalaleike ja muusi -annoksen suhteen. Siitä tuli kuitenkin Kokkikartanon myydyin annosateria.

Kokkikartanon uutuudet keväällä 2022

Mausteinen bataatti-inkiväärikeitto
Mausteinen bataatti-inkiväärikeitto
Kanakeitto thaimaalaisittain
Kanakeitto thaimaalaisittain
Naudanlihapata bataattimuusilla
Naudanlihapata bataattimuusilla
Broilerin sisäfilee ja risotto
Broilerin sisäfilee ja risotto
Gyros hampurilainen
Gyros hampurilainen

Palautetta ja ideoita Kokkikartanon tuotteista voi antaa palautelomakkeella, sähköpostilla: kuluttajapalvelu@kokkikartano.fi tai puhelimella 029 0067 800 (ppm), arkisin klo 10–12.