logo
Open Close

Kokkikartano suunnittelee pakkauksensa ympäristöä ajatellen

Kokkikartano säästää muovia 10 000 kiloa ja kartonkia 5 000 kiloa vuodessa uusilla pakkausratkaisuillaan. Eivätkä toimenpiteet tähän lopu.

Kokkikartanon pakkauskoordinaattori Maarit Salakka
18. maaliskuuta on kansainvälinen kierrätyspäivä, mutta kierrättäminen on meidän kaikkien vastuulla joka päivä. Kokkikartanon pakkauksissa lukee ohjeet, mihin jäteastiaan kyseinen materiaali kuuluu, vinkkaa pakkauskoordinaattori Maarit Salakka.

Kokkikartano pyrkii jatkuvasti kehittämään pakkauksiaan entistä ympäristöystävällisemmiksi. Se on esimerkiksi vaihtanut isojen keittojen muovikulhon ja annosaterioiden kartonkiholkin edellisiä ohuempiin sekä luopunut vaikeasti kierrätettävästä mustasta muovista kuluttajapakatuissa tuotteissaan. Vastaavia mahdollisuuksia eri pakkausmateriaalien vähentämiseen etsii ja testauttaa Kokkikartanolla Maarit Salakka, joka toimii pakkauksien ostajana ja pakkausprojektien koordinoijana valmisruokayksikön hankintatiimissä.

– Pakkauksista syntyvä jäte sekä pakkausmateriaalien valmistamiseen käytettävät resurssit ovat tärkeitä seikkoja, kun suunnittelemme pakkauksia. On kuitenkin myös hyvä tiedostaa, että ruokapakkauksen osuus koko tuotteen ympäristökuormasta on yllättävän pieni, vain noin kaksi–neljä prosenttia riippuen materiaalista ja sen määrästä, Maarit huomauttaa.

Siksi materiaalin vähentäminen ei saa kriittisesti heikentää pakkauksen kestävyyttä. Suurin haitta ympäristön kannalta muodostuisi siitä, että rikkoutuneen pakkauksen tai sen pilaantuneen sisällön vuoksi koko tuote menisi hävikkiin.

Pakkaus siis ehkäisee ruokahävikin syntyä suojaamalla tuotetta ja siinä olevia kallisarvoisia raaka-aineita. Se on pakkauksen tärkein tehtävä. Pakkauksen avulla elintarvike säilyy pitkään sekä pysyy puhtaana ja hygieenisenä. Lisäksi pakkaus välittää kuluttajalle tärkeää tietoa tuotteen sisällöstä ja alkuperästä.

– Kartoitamme jatkuvasti materiaalin minimoimista, kierrätettävyyttä ja eri materiaalien korvaamista toisilla – unohtamatta niiden toimivuutta prosesseissamme ja helppokäyttöisyyttä kuluttajien näkökulmasta.

Uusiutuvat kuitumateriaalit tarkastelussa

Tällä hetkellä Kokkikartanon pakkauksissa käytettävät materiaalit ovat kartonki, aaltopahvi, paperi, alumiini sekä erilaiset muovit kuten PP, PET, C-PET ja monikerroskalvomuovit. Kaikki ovat tarpeellisia ruoan kestävään pakkaamiseen.

Jokaisella muovilaadulla on erilaiset ominaisuudet ja käyttötarkoitukset. Eroja on esimerkiksi niiden lämmönsietokyvyssä ja hapenläpäisyssä. Muovin valintaan vaikuttaa siis tuotteen valmistusprosessi ja säilyvyys.

Alumiini taas kestää mainiosti kuumuutta ja oikein kierrätettynä sitä voi käyttää uudelleen ikuisesti. Kokkikartanon foliovuoat sisältävätkin 30–60 prosenttia kierrätettyä alumiinia.

Kartonkia Kokkikartano käyttää pääasiassa pakkauksen ympärillä olevassa holkissa ja paperia etiketeissä.

– Kartoitamme ja testaamme parhaillaan, miten voisimme hyödyntää uusiutuvaa kuitumateriaalia nykyistä laajemmin. Kuitumateriaaleista on syntynyt viime aikoina paljon mielenkiintoisia innovaatioita, Maarit kertoo.

Kokkikartanon Lohikeitto 350g
Tämä muovikulho painaa muutaman gramman edeltäjäänsä vähemmän. Kulho oli aiemmin turhan iso tuotteen määrään nähden, joten rasiaan jäi tyhjää tilaa. Niinpä kulhon kokoa pienennettiin vastaamaan tuotteen määrää ja samalla kulhoa ohennettiin. Uusi pakkaus säästää muovia kymmenen tonnia vuodessa!

Kierrätysmuovista kastelukannuja

Kokkikartanon tavoite on, että sen käyttämillä pakkausmateriaaleilla olisi käyttökohde myös ruokapakkauksena olemisen jälkeen. Sen toteutumiseen tarvitaan kaikkia.

– Kierrättäminen on meidän jokaisen vastuulla. Kun lajittelemme jätteet kotona ja työpaikalla oikeaan paikkaan, pystytään iso osa materiaaleista hyödyntämään uudelleen, Maarit muistuttaa.

Monista kierrätetyistä materiaaleista valmistetaan uusiomateriaaleja. Kierrätysmuovista tehdään esimerkiksi rakennustarvikkeita, muovikasseja ja erilaisia käyttötavaroita kuten kastelukannuja.

– Kaikki Kokkikartanon muovipakkaukset voi ja kuluukin lajitella muovipakkauskeräykseen. Kierrätyslaitos lajittelee ja ottaa talteen kierrätykseen soveltuvat muovit ja tekee niistä uusiomuovia. Jos seassa on muovia, jolle ei tällä hetkellä ole käyttöä uusiomuovina, kierrätyslaitos hyödyntää sen energiana, Maarit kertoo.

Kierrätysmuoveista Suomessa hyväksytään elintarvikekäyttöön tällä hetkellä ainoastaan panttijärjestelmän kautta kerätty PET-muovi. Tähän Maarit toivoisi parannusta. Se kuitenkin vaatisi isoja muutoksia keräys- ja kierrätysprosessissa sekä lainsäädännössä.

Muovimateriaaleja kehitetään myös jatkuvasti ja niitä valmistetaan jo uusiutuvistakin luonnonvaroista, kuten puusellutuotannon sivumateriaalivirroista ja muista kasvipohjaisista raaka-aineista.

– Olisi hienoa, jos voimme tulevaisuudessa ainakin osittain korvata fossiilisia raaka-aineita kasvipohjaisilla muoveilla.

Tavarantoimittajan arvoilla on väliä

Kokkikartanon pakkausmateriaalit tulevat useilta toimittajilta, joista suurin osa on suomalaisia. Kun materiaalit tulevat läheltä, pienenee niiden kuljetuksesta aiheutuva ympäristökuorma.

– Käytämme myös kuljetuksissa monia kiertäviä ratkaisuja, kuten uudelleenkäytettäviä lavakontteja ja metallihäkkejä. Kuljetuspakkauksen vaihtaminen kiertävään säästää merkittävän määrän materiaalia pitkässä juoksussa, Maarit nostaa esille.

Sijainnin lisäksi toimittajan valinnassa tärkeitä kriteerejä ovat yrityksen arvot. Niiden on oltava linjassa Kokkikartanon arvojen kanssa. Oleellisia asioita ovat esimerkiksi yrityksen käyttämä energiamuoto ja sosiaalinen vastuu eli miten se esimerkiksi pitää huolta henkilöstöstään. Kokkikartano haluaa varmistua, että myös kumppaniyritykset kohtelevat työntekijöitään tasavertaisesti ja maksavat heille asianmukaista korvausta työstään.

– Meidän täytyy tietää, että materiaalimme täyttävät kaikki lain asettamat turvallisuusvaatimukset ja että yrityksen toiminta ei aiheuta turhaa kuormitusta ympäristölle, Maarit luettelee lisäksi.

– Ilahduttavan moni toimittajistamme onkin viime vuosina huimasti tehostanut sisäisten sivuvirtojen talteenottoa ja hyödyntämistä sekä ottanut käyttöön kestäviä energiamuotoja.

Kokkikartanon annosateria Broilerin sisäfilee ja risotto
Vuonna 2019 Kokkikartano luopui mustasta muovista kuluttajapakatuissa tuotteissaan. Seuraavana vuonna 350 gramman annosaterioiden kartonkiholkki vaihdettiin edellistä ohuempaan. Kartonkia säästyy tämän ansiosta noin 5 000 kiloa vuodessa.

Kuluttajien kysymykset

Pakkauskoordinaattori Maarit Salakka vastaa kuluttajien yleisimpiin kysymyksiin pakkauksista ja niiden kierrättämisestä.

Miksi muovin tilalle ei oteta kartonkipakkauksia?
Kartonki ei tällä hetkellä kestä kaikkia valmistusprosessiemme vaatimuksia. Kartoitamme ja testaamme kuitenkin jatkuvasti kartonkiyhdistelmämateriaaliratkaisuja. Hyvin todennäköisesti meillä on tulevaisuudessa kuitupohjaisia ratkaisuja tietyissä tuoteryhmissä.

Kokkikartanon mausteinen linssikeitto

Miksi keittoja ei pakata kartonkitetraan?Kartonkitetrat ovat usein alumiini- tai muovipinnoitettuja sisäpuolelta, joten kaikki tetrat eivät kestä mikrolämmitystä. Siksi kartonkitölkki olisi kuluttajalle mahdollisesti nykyistä pakkausta hankalampi käyttää. Helppous ja nopeus ovat yhden hengen keittoannoksissa tärkeitä kriteerejä. Kokkikartanon keitot voi lämmittää mikrossa omassa kulhossaan ja aterian voi nauttia suoraan jo olemassa olevasta kulhosta, jolloin myös vältytään turhalta tiskiltä. Keitot ovat suosittuja työpaikkalounaita, ja kulhopakkaus on kätevä, jos työpaikalla ei ole mikroa lukuun ottamatta muita ruoanlämmitys-mahdollisuuksia.

Kaikki keittomme pakataan tällä hetkellä yhden hengen annoksina. Jaettavia ”perhepakkauksia” ajatellen voisi tetra olla hyvä tapa pakata tuotetta, sillä se antaa pitkän säilyvyyden tuotteelle. Tetrapakkaaminen vaatii kuitenkin omat laitteet, joita meillä ei tällä hetkellä ole käytössämme. Tetrapakkaamisen aloittaminen olisi iso strateginen päätös ja investointi.

Kokkikartanon riisipuuro 300g

Miksi 300 gramman keitoissa ja puuroissa on alumiinikansi?
Nykyinen pakkauskoneemme toimii toistaiseksi vain alumiinikansilla. Vaihtoehtoisia materiaaleja on testattu ja testataan myös jatkossa, kunnes paras mahdollinen löytyy. Mitä lämmitykseen tulee, voi keittotuotteen lämmittää mikrossa alumiinikannen kanssa, kunhan sitä raottaa hieman. Lämmitysaika voi olla tavallista pidempi, sillä alumiini ei kovin helposti läpäise mikroaaltoja.

Vinkki: Voit irrottaa alumiinikannen kokonaan ja laittaa sitten kartonkiholkin takaisin paikoilleen lämmityksen ajaksi suojaamaan mikroa tai mikrokupua roiskeilta.

Kokkikartanon pata-ateria Naudanlihapata bataattimuusilla

Miten kierrätän muovikulhon ja pahviholkin?Kulho kuuluu muovipakkauskeräykseen ja holkki kartonkipakkauskeräykseen. Muovikulho on hyvä huuhtaista puhtaaksi ruuanjämistä. Tiskaamaan ei tarvitse ryhtyä. Hyvänä nyrkkisääntönä toimii, että voit säilyttää pakkausta muutaman päivän kotona ilman hajuhaittoja.

Miten kierrätän alumiinin ja muovikannen?Muovikansi kuuluu muovipakkauskeräykseen, alumiinivuoka metallinkeräykseen. Enimmät ruoanjämät on hyvä huuhdella pois.

Kokkikartanon lohipasta
Kokkikartanon foliovuoat sisältävät 30–60 prosenttia kierrätettyä alumiinia.

Miten 700 gramman pakkausten etiketti kierrätetään? Onko etiketin liima haitallista kierrätyksen kannalta, jos sitä jää vuokaan tai etikettiin?

Etiketti on paperia, joten se kuuluu lajitella paperinkeräykseen. Mahdolliset liimajäämät eivät ole haitallisia kierrätyksen kannalta. Paperi menee kierrätyslaitoksella pesuprosessiin, jossa siitä liotetaan irti mahdolliset liimajäämät. Pienet liimamäärät eivät myöskään haittaa alumiinin kierrätysprosessia.

Vinkki: Kierrätyksestä ja kierrätysohjeista voi lukea lisää esimerkiksi Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n kotisivuilta www.rinkiin.fi. Ringin kotisivujen kautta voi myös hakea itseään lähimpänä olevaa Rinki-ekopistettä.

Mitä haluaisit tietää pakkauksistamme? Ota yhteyttä Kokkikartanon kuluttajaneuvontaan: kuluttajapalvelu@kokkikartano.fi, puh. 029 0067 800 (ppm) arkisin klo 10–12.